25.03.2008
GS -roadtrip 26.-27.4. Turku - Laitila - Pori
Suunnitelmissamme on järjestää tapaamisia eri kaupungeissa kesän aikana erilaisten harrastusten, keskustelun ja yhdessäolon ympärille. Jos haluat lähteä harrastamaan yhdessä, tutustumaan porukkaan ja jakamaan ajatuksia, tule mukaan.
Ensimmäinen tapaaminen on Turussa viikonloppuna 26.-27.4. Lauantaina aamulla menemme Turun motocrossradalle. Yleisessä käytössä myös 2 pyörää kohtuullista korvausta vastaan. Iltapäivällä suunnistamme kohti Laitilan West Cross weekendiä kannustusreissulle, jossa meidän Carita Rintala ottaa osaa MX-kilpailuihin.
Sunnuntaina toiminnot jatkuvat yleisön toiveiden ja säiden mukaan. Mahdollisuuksia testata vaikka longboardia, yksipyöräistä, slacklinea ym.
--------------
Reissu tuli heitettyä. Kiinnostusta crossisetille oli todella paljon. Monille vaan tuli esteitä viime hetkillä, mutta viikonloppu meni kyllä hyvissä merkeissä. Perjantai-iltana tunnelman kohotus alkoi Ulmaloilla, jossa Gospel Boardersin perustajajäsenet Sami ja Pete perheineen naapureilla höystettynä pääsivät viettämään hyvän illan keskustelujen ja rukouksen merkeissä.
Lauantaina vuorossa oli siirtyminen Urusvuoren radalle. Paikallisista kavereista mukaan pääsivät Pete ja Kalle-Petteri. Otteet olivat lennokkaita! 
Pete näyttää mallia...
Iltapäivällä siirryimme Laitilaan, jossa West Cross Weekendin yhteydessä ajettiin Suomen ensimmäinen MX D eli naisten luokan crossikisa. Meidän porukasta Rintalan Carita oli mukana tuossa historiallisessa tapahtumassa. 11 naista uskaltautui viivalle. Carita oli mukana, vaikka oli aloittanut lajin harrastamisen vasta viime syksynä. Kaikilla muilla oli takana jo vähintään 4 vuoden tausta. Tärkeintä on kuitenkin mukana olo ja maaliinkin Carita pääsi 9. sijalla. Eroa kärkeen tässä vaiheessa oli vielä aika paljon, mutta tuohonkin saavutukseen olisi monella miehelläkin tekemistä. Kannustusjoukkoakin oli mukana reilusti oman miehen Jaken lisäksi paikalla olivat mm. molempien äidit, naapurit ja Sami&Saara.
Sirissa ja Hanna Caritan peesissä
Jatkoille siirryimme Poriin. Tunnelma oli aika väsynyt päivän urheilujen ja saunan jälkeen, mutta muutamalle hyvälle motocross -filmille löytyi vielä energiaa.
Sunnuntaina touhu jatkui Yyterin radalla 5 ajajan voimin. Rintaloiden ja Kemppaisten lisäksi paikalle tuli Granbergin Rauli perheineen. Päivä meni fiilistellessä ja kurviajoa treenaillessa pientä pyöräremonttia unohtamatta.
Jake näyttää mallia Godspeedin pikkupyörällä.

08.07.2010 Ride With Us -Weekend @ Jämsä 13.-15.8.2010
01.05.2010 Extreme Summer Camp 1.-4.7.2010 @ Laajaranta, Helsinki
01.01.2010 RADICAL LOVE Conference 26.-28.3.2010 Åre, Sweden
01.01.2010 uusi
10.12.2009 Åre Lighthouse
02.12.2009 Worship & Ride, Davos 31.12.2009-2.1.2010
01.12.2009 Lumiturvallisuuskurssi 9.1.2010
01.12.2009 Himos GB Megacamp 29.-31.1.2010
01.12.2009 GB @ Les 3 Vallées 20.-27.2.2010 - peruttu
20.08.2009 Uusia tuulia Ylläksellä
20.08.2009 Uusia mahdollisuuksia Levillä
19.08.2009 lightHouse Churches
18.08.2009 Sami & Saara ym. läksiäisviikonloppu 28.-30.8.2008
01.08.2009 Bileet Kaivarissa 8.8.2009
29.05.2009 Not Of This World
16.03.2009 Extreme Summer Camp 6.-12.7.09 Yyteri Beach, Pori, Finland
15.03.2009 Encounter Festival 19.-27.6.2009 Levanger, Norway
15.03.2009 Parisuhdeviikonloppu 31.7.-2.8. Raumalla
14.03.2009 Christ Air 09 -skateboarding camp 21.-24.5. Alingsås, Sweden
14.03.2009 Hyvää pääsiäistä
14.03.2009 Tampereelle 5.-6.6.09: miniramppi ja korikiipeilyä keskustorilla
01.03.2009 R.I.P. Jeremy Lusk
10.02.2009 One Year -snowboarding movie
22.01.2009 Free2Ride rinnetapahtuma 28.2.2009
01.01.2009 Himos Megacamp 30.1.-2.2.2009
01.01.2009 15.2.-21.2.2009 ALPE D'HUEZ Hintaan 880e
05.12.2008 Snowboarding DTS alkaa, vielä ehdit mukaan!
29.10.2008 GB-leiri Rukalla 10.-14.12.2008
01.10.2008 GB vuosikokous & Loka-Partyt 25.10.08
03.08.2008 Syysleiri Ruurikkalassa 5.-7.9.2008
01.08.2008 GB 15 vuotta - juhlat Vuosaaren Hard Gospel Cafessa 23.8.2008
01.06.2008 Ride with us -nights!
26.04.2008 Kesäleiri 23.-29.6.2008 Ruurikkalassa
26.04.2008 Ukkomiesleiri 13.-15.6.2008 Raumalla
11.04.2008 Christian Surfers -konferenssit 2008; surf & skate
26.03.2008 Station goes Street, Jokela - fiiliksiä
25.03.2008 Koskenlaskureissu 10.5.2008 - fiiliksiä
25.03.2008 Kevätsessarit Sappeessa 11.-13.4.2008
25.03.2008 Christ Air 08 -skateboarding camp 1.-4.5. Alingsås, Sweden
25.03.2008 GS -roadtrip 26.-27.4. Turku - Laitila - Pori
24.03.2008 GB TV7:lla 11. ja 12.4.2008
25.02.2008 ALPPIREISSU - fiiliksiä...
20.02.2008 Avalanche rinnetapahtuma Kasurilassa 8.3.2008
03.01.2008 Alppireissu 15.-24.2.2008
01.01.2008 Himos Mega Camp 1.-3.2.2008
15.12.2007 Leffa/keskustelu/rukousillat
15.12.2007 Rukan leiri 5.-10.12.2007 - fiiliksiä...
01.12.2007 Snowboarding DTS
10.11.2007 Offarikeikka 5.-12.4.2008
09.11.2007 Godspeed-tiedotus
01.11.2007 GS mukana Maata Näkyvissä -festareilla 16.-18.11.2007
25.10.2007 GB-vuosikokous, uusi hallitus ja kauden avajaisbileet 3.11.
15.10.2007 Dynamite Festival 19.-21.10. Helsingissä
15.10.2007 Talven laskureissuja
15.10.2007 Outdoor -solu
15.06.2007 Urbaani unelman palvelutempaukseen 8.-12.8.07
30.04.2007 Elbailut Kokkolassa 9.6
11.02.2007 Pääsiäisreissu lappiin 5.-9.4.2007
10.02.2007 HopeSlope rinnetapahtuma Himoksella 31.3.2007
09.02.2007 Avalanche rinnetapahtuma Kasurilassa 24.3.2007
07.02.2007 Alkuvuoden tapahtumia
10.01.2007 Himos MEGACAMP 26.-28.1.2007
08.01.2007 Old School -viikonloppu Tahkovuoressa 19.-21.1.2007
29.12.2006 Uudet paitamallit esillä
25.12.2006 Laskureissu Rukalla 6.-10.12.2006
20.11.2006 Godspeed -pikkujoulut 25.11.2006 Himoksella
19.11.2006 Godspeed -Maata näkyvissä -festerilla Turussa 17.-19.11.2006
30.10.2006 GS Boardexpoilla 3-5.11.2006
06.10.2006 Tapaaminen Jyväskylässä 14-15.10.2006
05.10.2006 Osa T-paidoista uusitaan painolaadun vuoksi
12.09.2006 Godspeed mukana Turning Point -nuorisotapahtumassa Tallinnassa 29.9.-1.10.
12.09.2006 Laskureissu Rukalle 6.-10.12.2006
03.09.2006 Talven 2006 laskureissuja
25.08.2006 Godspeed Youth Celebration tapahtumassa
24.08.2006 Uusia todistuksia
23.08.2006 Godspeed mukana Adlan Cruzin Suomen kiertueella
23.08.2006 Godspeed mukana skeittauksen SM-kisoissa
15.08.2006 Godspeed mukana Näky-konferenssissa
04.08.2006 Aatetta päälle! Godspeedin t-paitoja ja huppareita saatavilla
01.08.2006 Keskustelufoorumi avattu
11.07.2006 Motocross&Enduro –meeting / EMC-rally Keuruulla 5.8.2006
10.07.2006 Roadtrip Eestiin 28.-30.7.2006
21.06.2006 Avajaistapahtuma Himoksella 15.7.2006
20.06.2006 Godspeed kasvaa ja uudistuu

